Harrastukset

Luonnokauniissa Kähtävän kylässä on hyvät marjastus- ja metsästysmaat. Patikointia voi harrastaa vaikka idylliselle Jussilan kämpälle, jossa järjestetään makkaranpaisto-, hartaus- ja lauluiltoja. Rullaluisteluun ja lenkkeilyyn löytyy monia reittejä.
   
   
Iltaisin on mahdollista pelata erilaisia pallopelejä ja talvella kaukalolle pääsee pelaamaan jääkiekkoa tai luistelemaan. Talvella voi myös hiihdellä koulun valaistulla ladulla tai kylää kiertävällä Kähtävän ladulla. Lisäksi moottorikelkkareiteille on Kähtävältä helppo lähteä.
   
   
Koululla järjestetään kansalaisopiston kursseja sekä erilaista kerhotoimintaa aina kankaanpainannasta tietotekniikan opintoihin. Kähtäväläisistä kädentaitajista kuuluisin lienee edesmennyt Hugo Kähtävä, jonka erityistä lahjakkuutta on nähtävillä mm. Alavieskan kirkossa, kunnantalolla ja monissa muissa julkisissa tiloissa.
   
   
Raili Alahautala on puolestaan koonnut Kähtävän kylästä kirjan. Hänen teoksiaan ovat myös Taluskylä-kirja sekä historialliset romaanit Kuninkaankartanon poika ja Herra Niilo. Myös Someronkylä -kirja on valmistumassa.