Elinkeinot


Alavieskan kunnan strategiasuunnitelmaan vuosille 2008 - 2010 on sisällytetty Kähtävän kehittäminen korkeatasoiseksi asuinalueeksi sekä uusien teollisuusyritysten keskittäminen kantatien varteen. Kylän sijainti ja hyvät kulkuyhteydet ovat tuoneet Kähtävälle useita elinvoimiasia yrityksiä.

Suurin näistä on Vieskan Metalli Ky niin tuotannollisesti kuin tuotteittensa koon puolesta. Yritys valmistaa monenlaisia maatalouskoneita kotimaan markkinolle ja vientiin. Yksi tunnetuimmista laitteista on aito-suorakylvökone. Tuorempia yrityksiä on Autokorjaamo ja -maalaamo Petri Keskinen, joka aloitti toimintansa vuonna 2007. Nimensä mukaisesti yrityksessä hoituu pelti- ja moottorikorjaukset sekä maalaustyöt.

   

Lisäksi muuta yristystoimintaa edustavat mm.
  • Kuljetuksista huolehtii Autokuljetus Saukkonen.
  • Kähtäväläisellä Sailokoskella on yritys Ylivieskassa, jossa tehdään erilaisia automaalauksia.
  • Pohjolan Suoja-Aine, Osmo Alahautala välittää polttonesteitä ja voiteluaineita, ruosteenestoaineita, vetoliinoja sekä taljoja.
  • Vuosikymmeniä jatkunutta yritystoimintaa edustaa Harmaalan kenttäsirkkeli, joka toimii jo kolmannessa polvessa.
  • Maatalouden paperisotaan ammattitaitoista osaamista tarjoaa Maatilatilipalvelu Mattila Tapio.
  • Metsä- ja maatalousurakointia suorittaa Raimo Tikkanen.
  • Liikelahjoja yrityksille tarjoaa Nikkero Nakkero, Reijo Boren.
  • Lihakset vetreänä pitää hierontapalvelu Simo Kähtävä.
  • Hunajatarhausta harjoittaa Voitto Alahautala, jo vuodesta 1984.





Maatalous on vielä vahva elinkeinomuoto Kähtävällä. Aktiivisten asukkaittensa ansiosta maille on tehty uusjako, mikä tehostaa ja järkeistää maanviljelyä.